Energiapäivät 2012

20. syyskuuta 2012

Avoimet ovet 15.9.2012

Kuoppakankaan koululla vietettiin lauantaina valtakunnallista kodin ja koulun päivää avointen ovien merkeissä. Opettajakokouksessa oli yhteisesti sovittu, että lauantaina pidetään lukujärjestyksen mukaiset oppitunnit, jotta huoltajat ja muut vierailijat pääsevät näkemään ihan arkista koulunkäyntiä. Päivään ilmoittautui ennakkoon 7. - 9. luokkalaisten vanhemmista lähes sata.

Vierailijoilta pyydettiin päivän aikana myös kirjallista palautetta. Vanhemmat olivat tehneet hyviä huomioita päivän aikana ja vaikuttivat tyytyväisiltä kokemukseen. Monet toivoivat vastaavanlaisia päiviä jatkossakin kuin myös jotain yhteistä toimintaa ja tekemistä, kuten pelaamista ja retkiä.

Koulun tilat, välineet ja nuorekkaat opettajat saivat kiitosta. Toisten mielestä tunneilla oli liiaksi levottomuutta, ylimääräistä liikkumista ja hälinää. Toiset puolestaan kokivat, että oppilailla oli hyvä tekemisen meininki ja vuorovaikutus opettajan kanssa oli välitöntä ja tuttavallista.

Selvin muutos kaikkien vanhempien mielestä omaan kouluaikaan on tietokoneiden käyttö opetusvälineenä. Vuorovaikutteisuus, keskustelevuus, välittömyys, omatoimisuus ja vastuunotto tulivat esille monissa vastauksissa muutoksina omaan kouluaikaan. Osan mielestä nykyisin oppitunneilla on levottomampaa ja osan mielestä rauhallisempaa.

Kiitos vierailijoille palautteesta ja vierailusta!
Me opettajatkin pidimme päivästä kovasti ja toivomme samankaltaisia tapahtumia jatkossakin!